19.4.2007

Vimmat

Olen kolme päivää leiponut; tiistaina perunarieskaa, keskiviikkona munkkeja ja tänään donitseja. Eli turha toivo, että karistelisin kiloja näin kesän kynnyksellä, vaikka totisesti syytä olisi!

Perunrieskasta tulee hyvää jopa sähköuunissa. Koitin tehdä myös perinteistä "tornionjokilaaksolaista" rieskaa, mutta se ei oikein onnistunut; muistutti lähinnä näkkileipää koostumukseltaan. Valitettavasti ihanasta talostamme on kaikki tulisijat poistettu joskus 60-luvulla, joten leivinuunia meillä ei ole.

Anteeksi, nyt kyllä huijaan! Onhan meillä tulisija, nimittäin suihkussa on takka :D Erittäin käytännöllisessä paikassa, etenkin jos pyykkikriisi on valtautunut pyyhesektorille pesupäivänä (ei olisi muuten mitenkään kummallista tässä taloudessa!)

Metsästin tiistaina reikäkauhaa, täältä kotokylästä sekä naapuripitäjästä, turhin toivein. No, aivan hyvin tulin toimeen ilman sitäkin, tosin tänään poltin yhden (huom. vain yhden!) sormen öljyssä, voi sitä tuskaa. Jäin harmittelemaan lihanuijan perään (ei, en omista sitäkään), jonka bongasin naapuripitäjästä. Jäi ostamatta kun oli niin moderni ulkonäöltään. Santeri, kolmasluokkalaisemme, aikoi kyllä puukäsitöissä sellaisen minulle värkätä, mutta ei taida tähän vimmaan ehtiä ;) Vaikkakaan lihan nuijiminen ei tietenkään kauheasti liity leipomiseen, mutta tämän hetkinen vimma ulottuu kyllä kaikenlaiseen keittiöpuuhasteluun. Lukuunottamatta tietenkin keittiön siivousta ;) Mutta onnekseni rakas puolisoni sitä vastoin hoitaa kiitettävästi sitten sen puolen.

Pitsipuodin valikoimiin pitäisi siis saada lisättyä ihan peruskeittiövälineistöä. No, kun saisi alkuun lisättyä verkkoon kaikki tuotteet, jotka ovat laittamatta; asemankello ja paljon vanhaa tavaraa. "Kakkostyöni" on pitänyt viime aikoina aika kiireisenä ja voimat vähissä. Mutta kunhan tähän rutiiniin sopeutuu, riittää toivottavasti virtaa ja puhtia paljon muuhunkin. Ja parin päivän päästä on pidempi vapaa, joten voin keskittyä enemmälti taas "ykköstyöhöni", eli Pitsipuotiin.

Minulle siis iskee aina näitä "vimmoja". Eli suomeksi sanottuna teen jotain erittäin liioitellusti. Esim. nyt vaikka tämä leipominen; monta päivää putkeen tulee leivottua ihan hillittömiä määriä kaikkea vähemmän tarpeellista. Ville-Veikon 7-vuotissynttäreille innostuin käyttämään elintarvikevärejä, lähes kaikki tarjottavat oli värjätty vihreäksi, siniseksi, punaiseksi, violetiksi ja keltaiseksi. No oli ne kyllä hienojakin :) Ja mukulat tykkäsi, sehän se pääasia olikin. Viimeisimmällä äitiyslomalla shoppailin huutonetistä järkyttävät määrät kankaita, joilla en ole sitten tehnyt juuri mitään. No, laatukankaita ja kauniitakin vielä, joten inspiraatioita ja uusia vimmoja odotellessa :) Tai ideoita kyllä on pää pullollaan, vimma vain puuttuu.

Siivousvimma iskee surullisen harvoin. Kevät on varmaa aikaa sille vimmalle, nyt vain pukkasi tuo uusi työ juuri kun kevätsiivousvimma oli pahimmillaan, tai pikemminkin parhaimmillaan. Kaikki energia menee töissä huhkimiseen, joten kotikulta on taas tuttuun tapaan retuperällä. Olen nyt uhonnut, että jahka pitkä vapaa koittaa, tehdään meillä suursiivous. Plus sata ja yksi muuta hommaa ;) Ilpo jo pyöritteli päätään huimille suunnitelmilleni, ei kuulemma pitkä vapaani olekaan ihan NIIIN pitkä. Ok, se on kolme päivää :D Mutta siinä ajassahan ehtii vaikka ja mitä!

Olen oikeasti tyytyväinen, jos vapaalla pääsen paneutumaan puodin asioihin 110%, plus viettämään aikaa perheen kanssa.

Nyt alkaa silmät harittamaan jo pahasti, aamulla olen noussut jo 5.30 ja nyt ollaan jo yli puolenyön. Täytynee kaivautua vällyjen väliin.

Niillä kuuluisilla hurrrrjan pitkillä vapailla voisi muuten koittaa laittaa kuviakin blogiin, tai ainakin harjoitella sitä kuvien laittoa :)

Oi oi, niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa!

Ei kommentteja: